"Sissi"
Trakehnertamma, tummanpunaruunikko, 170cm
s. 29.6.2010, 5v. (oma ikääntyminen), kasv.: RK Golden Horse, rek.nro.: ei rek.
om.: Viona, Susikallio hoitaja: -
- ei aloittelijoille!
- soveltuu hyvin kokeneemmille lajiin kuin lajiin
Ratsastettavuus: vaativa
Koulutustaso: KO: vaA RE: 110cm ME: 80cm
© Viona Z.
GH's Civil on upea tammanalku hienosta ja menestyneestä suvusta ja sen varalle ollaankin laskettu suuria panoksia. Emänsä ilmeisesti viimeiseksi jäävä varsa omaa kadehdittavan ulkonäön lisäksi roimasti luonnetta - "Sissin" kanssa ei välttämättä ihan jokainen pärjääkään. Sissi näet ei omaa maailman pisimpiä hermoja, vaan tylsistyy äkkiä joutuessaan odottelemaan turhan kauan aloillaan. Esimerkiksi harjauspuuhat on syytä hoitaa ripeästi, sillä pikkutamma omaa paitsi kahlekuningattaren, myös varpaantallojan maineen.
Hoitaessa on aina tärkeää muistaa sitoa tamma käytävälle hoitotoimenpiteiden ajaksi, sillä karsinassaan tammalla on tapana liikuskella levottomana ja samalla saattaa talloa vahingossa varpaille. Tahallaan Sissi ei ketään satuta - vaikka etenkin uusien tuttavuuksien mielestä se saattaakin vaikuttaa vähän etäiseltä ja vaikeasti lähestyttävältä - mutta levottomuudestaan johtuen se saattaa huomaamattaan aiheuttaa hoitajalle mustuneet varpaat tai litistää seinää vasten. Käytävällä Sissi kyllä seisoo oikein kuulaisesti aloillaan, kunhan harjailu ei pitkity. Pitkään paikoillaan seisoskellessaan Sissi nimittäin tylsistyy ja alkaa keksiä tekemistä - mikä useimmiten tarkoittaa lisätyötä hoitajalle! Tamma näet rakastaa viskellä harjoja pitkin käytävää, ja vielä sitäkin hauskempaa on iskeä hampaat kiinni hoitajan takinhelmaan, eikä se hevillä päästä irti! Sissin loimetkin on hyvä tarkistaa aina välillä, sillä kun on tapana järsiä niitäkin tylsistyessään tarhassa seisoskeluun. Tamma tulee hyvin toimeen kaikenlaisten hevosten kanssa, joten sen voi huoletta tarhata lähes mihin seuraan tahansa (ei kuitenkaan orien kanssa!). muista varmistaa aina Sissin yksin jättäessäsi että ovet, portit, riimut ja loimet tuli varmasti kiinnitettyä kunnolla! Sissi osaa repiä ovien lisäksi myös loimen pois päältään ja kihnuttaa päätään puuta vasten kunnes riimu irtoaa. Kekseliäs tamma saa varmasti vielä joku päivä tuntilaisten riemuksi suitsetkin omin nokin pois päästän!
Sen suurempia ongelmatilanteita Sissin varustus ei yleensä aiheuta, mutta kentälle mentäessä on syytä olla varuillaan, sillä tammalla on tapana kulkea kenttää kohden ripeässä tahdissa pää pilvissä. Jättiläismäistä tammaa onkin hankala pidätellä, ja usein se lähteekin ryöstämään, mutta pysähtyy viimeistään kentälle. Se odottaa nätisti aloillaan, kunnes ratsastaja on noussut selkään, mutta hermostuu joutuessaan odottelemaan pitkiä aikoja paikallaan. Sissin kanssa eniten harmaita hiuksia aiheuttaakin tamman kärsimättömyys: se mieluusti jättäisi tylsät alkukäynnit väliin ja ampaisi heti reippaaseen raviin tai laukkaan. Sissin askellajeissa ei ole moittimisen varaa: ravi on hyvin liitävää ja pitkä-askelista ja laukka pehmeää ja pyörivää ilman suurempaa työstöäkään! Käynti tosin on parhaimmillaan useimmiten vasta loppukäyntien aikana, jolloin tamma on ehtinyt purkaa energiaansa ja rentoutua kunnolla - rentoutuneena Sissin käynti on uskomattoman ihanaa! Alkutunnista se tosin tuntuu lähestulkoon mahdottomalta pitää edes jotenkuten hallinnassa, sillä menevänsorttinen tamma ei malttaisi rauhoittua ja hidastaa tahtiaan hillittyyn käyntiin. Sissi kyllä taipuu oikeilla nikseillä varsin helposti muotoon ja kuuntelee apuja mitä tottelevaisimmin. Sille ei tuota päänvaivaa vaikeammatkaan koululiikkeet, joten korkealle tähtäävälle kouluratsastajalle tässä on erinomainen kilpakumppani - mikäli ei tyydy helpoimpaan vaihtoehtoon!
Esteillä Sissi on vauhdikas, eikä rohkeutta puutu. Se on kuitenkin vahvasti koulupainotteinen, ja siksi sillä hypätään esteitä lähinnä vaihtelun vuoksi. Toisten ratsastajien mielästä Sissiä on lähes mahdotonta hallita esteillä, sillä äärettömän helposti kuumeneva tamma määräisi kernaasti itse vauhdin ja hypättävän esteen! Se ei usein maltakaan jäädä miettimään askeliaan saati sitten niiden mitoitusta, vaan säntää innoissaan esteeltä toiselle. Kapasiteettia siltä löytyisi varmasti esteillekin, mutta upeiden liikkeiden takia sitä kilpailutetaan tällä hetkellä vain kouluratsastuksen saralla.
Sissi on vauhtia rakastavan unelmaratsu maastoon - toinen ääripää sitten karttaakin maastopolut tämän neitosen kanssa tarkkaan! Energinen tamma ei aina jaksaisi kuunnella pidätteitä, vaan antaisi palaa jokaisella eteen sattuvalla aukealla.
iVendetta Neotrak, prn, 171cm |
ii Klappmesser trak, prt, 168cm |
iii Vollmond |
| iie Error | ||
| ie Anglesey trak, prt, 166cm |
iei Megalithic | |
| iee Menai | ||
eCitrustrak, rn, 166cm YLA3 |
ei My Misty Moon trak |
eii |
| eie | ||
| ee Oleander trak, trn, 168cm |
eei Domuster | |
| eee Orchidea trak, s. 1981 k.2001? |
Kouluratsastus
20.1.2012 VSPY, KRJ kouluratsastus vaA 25/40
22.1.2012 VSPY, KRJ kouluratsastus vaA 5/40
23.1.2012 VSPY, KRJ kouluratsastus vaA 26/40
24.1.2012 VSPY, KRJ kouluratsastus vaA 32/40
25.1.2012 VSPY, KRJ kouluratsastus vaA 14/40
26.1.2012 VSPY, KRJ kouluratsastus vaA 2/40
26.1.2012 6 Sins, KRJ kouluratsastus va A 4/40
22.1.2012 6 Sins, KRJ kouluratsastus va A 28/40
23.1.2012 6 Sins, KRJ kouluratsastus va A 24/40
24.1.2012 6 Sins, KRJ kouluratsastus va A 24/40
25.1.2012 6 Sins, KRJ kouluratsastus va A 10 /40
27.1.2012 6 Sins, KRJ kouluratsastus va A 40/40
27.1.2012 VT Moondance, KRJ kouluratsastus va A 16/40
6.2.2012 Susikallio, KRJ kouluratsastus va A 12/50
5.2.2012 Escanor Thoroughbreds KRJ kouluratsastus, vaA 5/40
6.2.2012 Escanor Thoroughbreds KRJ kouluratsastus, vaA 40/40
18.2.2012 Westpoint, KRJ Kouluratsastus vaA 4/50
15.2.2012 Crowthorne, KRJ Kouluratsastus vaA 12/47
11.2.2012 Bairdon, KRJ Kouluratsastus vaA 57 /88
12.2.2012 Bairdon, KRJ Kouluratsastus vaA 14/88
13.2.2012 Bairdon, KRJ Kouluratsastus vaA 8/88
14.2.2012 Bairdon, KRJ Kouluratsastus vaA 53/88
15.2.2012 Bairdon, KRJ Kouluratsastus vaA 16/88
16.2.2012 Bairdon, KRJ Kouluratsastus vaA 41/88
23.12.2011 Stall Katina, koulu va A 6/10
1.1.2012 Minion, koulu vaA 17/26
1.1.2012 Riihelä, koulu vaA 12/24
2.1.2012 Riihelä, koulu vaA 18/24
3.1.2012 Riihelä, koulu vaA 11/24
2.1.2012 Sanbrook Dressage, koulu vaB 7/119
3.1.2012 Sanbrook Dressage, koulu vaB 24/119
4.1.2012 Sanbrook Dressage, koulu vaB 16/119
5.1.2012 Sanbrook Dressage, koulu vaB 97/119
6.1.2012 Sanbrook Dressage, koulu vaB 54/119
7.1.2012 Sanbrook Dressage, koulu vaB 119/119
8.1.2012 Sanbrook Dressage, koulu vaB 24/119
8.1.2012 VT Harebell, koulu vaA 4/7
16.1.2012 Team Riekkujat, koulu vaA 1/20
24.1.2012 Breawa, koulu vaA 5/42
27.1.2012 Breawa, koulu vaA 1/42
25.1.2012 Breawa, koulu vaA 3/36
Esteratsastus
29.12.2011 Awel y Môr, este 110cm 8/17
2.1.2012 Emerald Isle, este 90-100cm 12/19
1.2.2012 Neidonkylän Kartano, este 110cm 1/30
8.2.2012 Neidokylän Kartano, este 110cm 3/20
9.2.2012 Neidokylän Kartano, este 110cm 2/20
10.2.2012 Neidokylän Kartano, este 110cm 3/20
15.2.2012 Team Riekkujat, este 110cm 4/15
15.1.2012 Joyce wil, este 110cm 1/6
15.1.2012 Hex Sporthorses, ERJ este 110cm 10/50
16.1.2012 Hex Sporthorses, ERJ este 110cm 35/50
17.1.2012 Hex Sporthorses, ERJ este 110cm 32/50
18.1.2012 Hex Sporthorses, ERJ este 110cm 35/50
19.1.2012 Hex Sporthorses, ERJ este 110cm 4/50
20.1.2012 Hex Sporthorses, ERJ este 110cm 2/50
23.1.2012 Riot Ponies, ERJ Esteratsastus, 110cm 3/40
25.1.2012 Riot Ponies, ERJ Esteratsastus, 110cm 1/40
5.2.2012 Ponitalli Rotvalli, ERJ esteratsastus 110cm 4/40
Kenttäratsastus
5.1.2012 Vitry, KeRJ kenttäratsastus, harrasteluokka 16/23
6.1.2012 Vitry, KeRJ kenttäratsastus, harrasteluokka 22/23
7.1.2012 Vitry, KeRJ kenttäratsastus, harrasteluokka 6/23
8.1.2012 Vitry, KeRJ kenttäratsastus, harrasteluokka 2/23
22.1.2012 Koston Suomenhevoset, KERJ Kenttäratsastus helppo luokka 5/50
Muut
1.1.2012 Vitry, MEJ maastoeste 110cm (risu- ja koivuesteitä, vesieste, porrastettu mäki, pituueste) 23/25
2.1.2012 Vitry, MEJ maastoeste 110cm (risu- ja koivuesteitä, vesieste, porrastettu mäki, pituueste) 20/25
3.1.2012 Vitry, MEJ maastoeste 110cm (risu- ja koivuesteitä, vesieste, porrastettu mäki, pituueste) 25/25
4.1.2012 Vitry, MEJ maastoeste 110cm (risu- ja koivuesteitä, vesieste, porrastettu mäki, pituueste) 24/25
19.9.2010: Sissi saapui Susikallioon hyvin onnistuneen matkan jälkeen. Tamma tutustuu tallin arkeen ja uusiin kavereihin tarhasta käsin (:
Maanantai: vapaapäivä
Tiistai: esteitä
Keskiviikko: kevyt koulu/juoksutus
Torstai: vapaa valinta
Perjantai: esteitä
Lauantai: koulua
Sunnuntai:maastoon
Huomioithan, että poni osallistuu myös tunneille!
- Tarhaan sateella, kurakelillä, tai yli -5° pakkasella loimi sään mukaan. Talliloimi aina talvisin ratsastuksen jälkeen.
- Tarhataan päivittäin klo 11.00-15.00 Vompan kanssa.
- Ratsastaessa takasiin suojat.
- Esteillä suojat+martingaali.
- Ulkona ratsastaessa yli 15 asteen pakkasella ratsastusloimi.